Vaiettu salaisuus
Katsoitko TV1:n ohjelman “Vaiettu salaisuus”? Minä katsoin ja olen samaan aikaan raivoissani, tyrmistynyt, pettynyt ja surullinen.
Raivoissani, koska pedofiilit ovat saaneet toimia vuosikymmenten (vuosisatojen?vuosituhansien?) ajan enemmän tai vähemmän hyväksytysti ilman, että kukaan on ollut kantamassa uhrin taakkaa. Äläkä hitossa ala selittää minulle sairaudesta tms. Vaikka olisi mikä sairaus tai poikkeavuus seksuaalikasvussa, se ei koskaan saa oikeuttaa kajoamista lapseen! EI KOSKAAN!
Tyrmistynyt, miten niin moni on vaiennut (vaikenee?) saamastaan kohtelusta. Ihmisen sisäistä taakkaa ei koskaan voi muut mitata, mutta miten rikki ihminen voikaan olla sisältä, vaikka ulkoisesti näyttäisi asioiden olevan ok. Ulkokuori voi pettää pahasti.
Pettynyt, että vastaavat tilanteet yhä toistuvat. Ja yhä hyssytellään tekijöiden aseman kärsimistä ja sitä, että maine menee. Perhana, eikö lapsen taakka ole minkään arvoinen? Hän kantaa asiaa koko elämänsä. Ohjelman miehet olivat kantaneet taakkaansa 40vuotta (siis neljäkymmentä vuotta!) ja yhä se oli heille raskas asia. Kuka puolustaa hyväksikäytettyä lasta?
Surullinen, koska tässä(kään) tapauksessa asialla olleet eivät koskaan joutuneet vastuuseen teoistaan. Samalla linjalla tuntuu yhä edelleen Suomessa oikeuslaitos olevan jakaessaan pedofiileille tuomiona ehdollista ja / tai sakkoja. Pakkohoitoa suljetussa ympäristössä esitän minä. Vain ja ainoastaan siksi, että lapsi kantaa raskaan taakkansa läpi elämänsä – eikä sitä välttämättä koskaan kukaan tiedä.
En jäänyt enää katsomaan, mutta toivon ainakin, että ohjelman päätyttyä näytettiin kahden suomalaisen palvelun yhteystiedot: Tukinainen ja Suomen Delfins ry
Kukaan ei saa joutua elämään tämän taakan kanssa yksin!
PÄIVITYS! Ohjelma tulee uusintana sunnuntaina 15.6. klo 23.45 TV1
kesäkuu 12, 2008 at 23:16
Mitäs uikutat vanhojen ukkojen juttujen perään. Ei ne voi todistaa mitään. En mäkään antaisi kakaraan koskea, mutta tämä kamala kukkahattutätien lässytys on ärsyttävää. Tehkää jotain muutakin kun valitusta.
kesäkuu 13, 2008 at 16:42
Minä en omista yhtään kukkahattua
, mutta teen kaikkeni – myös konkreettisesti – että lasten ja nuorten elämä on turvattua. Aikuisella on toki tarpeensa, mutta kohteena ei saa olla puolustuskyvytön lapsi.