Nyppiipä hyvinkin
Kyllä tosiaankin nyt nyppii… Käytän liikkuessani “muailmalla” paljon erilaisia ruokapaikkoja. Olen tottunut luottamaan tiettyihin paikkoihin niiden asiakaspalvelun ja ruoan laadun vuoksi. Nyt kuitenkin nyppii ja pahasti. Olin tässä muutaman päivän (työ)reissulla joutuen ruokailemaan ulkona. Menin paikkaan, jossa on hyvä ruoka (oikeasti on!), mutta asiakaspalvelun taso laskee kerta kerralta.
Ja se nyppii.
Jos asiakkaat odottavat ties kuinka monta minuuttia kassalla ja / tai ruokatilausjonossa, en tajua, että arvon työntekijät, joiden palkan edellytys lopulta asiakkaat ovat, voivat kaikessa rauhassa juoruta omia henkilökohtaisia juttujaan sivummalla. Kun sitten maksun saa hoidettua, ruokaa (ei mikään erikoisruoka) saa odottaa todella kauan. Kun se viimein on tulossa, samalla tarjottimella viedään pöytämme ohi ( siis vierestä, niin että hipaisee ohimennessään) annos salin toisella laidalla olevalle ja sitten tuodaan paluumatkalla annos meille. Anteeksi vaan, mutta minun mielestä tuo on piruilua.
Kyseinen paikka on testattu ensimmäisen, toisen ja viimeisen kerran. Palaute menee kirjallisena. Onneksi tässä maassa on runsaasti ruokapaikkoja, joissa asiakasta arvostetaan. Maksan kiltisti pyydetyn hinnan, kun saan kunnollisen palvelun. Ajan vaikka ylimääräiset kilometrit, mutta asiakasta halveksivaan paikkaan minun ei ole pakko palata. Terveisiä vaan Pohjois-Karjalaan.