Kun elämä takkuaa, ota aikalisä.
Luovuttamalla annat vallan muille.
Taistelemalla taustalla saat lopulta voiton.
-pihla-
Kun elämä takkuaa
Posted in Mietteitä ja runoja avainsanoilla aforismi, elämä takkuaa, miete on helmikuu 2, 2009 by pihlaNo voihan perskules
Posted in Nyt nyppii avainsanoilla joukkoliikenne, matkakulujen korvaus, oikeudenmukaisuus, riisto, verotus, verovähennys on helmikuu 2, 2009 by pihlaNo voihan perskules tätä meidän hallitusta: nyt verotuksessa siirretään entisestään etua kaupunkilaisille, jotka ovat toimivan joukkoliikenteen äärellä. Asun minäkin kaupungissa, laidalla tosin. Mutta, työ edellyttää jatkuvaa liikkumista ja nyt sitten tässä pistetään kaikki samaan pakettiin – on joukkoliikenne tai ei. Harvalla joukkoliikennettä käyttävällä matkakulut ovat maksimin mukaisesti 7000€/vuosi, mutta pitkiä matkoja ajavalla on. Tähän asti on tullut vähän kustannusapua verotuksessa asian merkeissä, mutta kun valtion varat matkakuluvähennykseen eivät nouse, mutta kaikki saavat saman korvauksen, tyhmäkin tajuaa, että jostain se otetaan. Siispä, lasketaan omaa autoa käyttämään JOUTUVIEN korvausta. prkl. Polttoaineen hinta on jo tarpeeksi korkealla, joten tämä on nyt riistoa liikkuvaa työtä tekeville. Pitäiskö lopettaa työt ja hakeutua kortistoon? Ei ne tän ikäiselle ja vielä liikuntavammaiselle mitään työtä sieltä osoita…
Arkunkantajia tarvitaan
Posted in Ihmeellistä asiaa... on tammikuu 25, 2009 by pihla“Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa”… Tänä päivänä ihmisten yksinäisyys näkyy myös hautauskuvioissa: Monella paikkakunnalla kaivataan apua arkun kantamiseen. Muutamilla paikkakunnilla ovat Lions clubin jäsenet tulleet asiassa avuksi, mutta miten asia mahdetaan muualla hoitaa. Asia jäi mietityttämään, kun sitä uutisista tavasin.
Omalla kohdallani asia ei ole ongelma – vaikka lähisukua ei olekaan -, sillä läheiseni tietävät minun haluavan tulla tuhkatuksi. Sen pienen uurnan sitten jaksaa kantaa vaikka yksi ihminen.
Syntyykö kohta uusi ammattikunta, arkunkantajat? Muutama asiallisesti pukeutuva ja asiallisesti käyttäytyvä henkilö voisi hoitaa tätä tehtävää pientä korvausta vastaan. Vai?
Kaikissa toimissasi on jotain vialla, jos…
Posted in Mietteitä ja runoja avainsanoilla aforismi, hauskaa, miete, Norman Vincent Peale on tammikuu 25, 2009 by pihlaÄlä jätä laskuista kovaa työtä, sitkeyttä, tavoitteellisuutta ja kykyä pitää hauskaa matkan varrella. Kaikissa toimissasi on jotain vialla, jos sinulla ei ole hauskaa.
-Norman Vincent Peale-
Koko maailma
Posted in Mietteitä ja runoja avainsanoilla aforismi, ilo, Orison Swett Marden, päivän miete on marraskuu 25, 2008 by pihlaKoko maailma on täynnä louhimattomia ilon kaivoksia.
- Orison Swett Marden-
Samanhintainen laajakaista
Posted in Ihmeellistä asiaa... avainsanoilla internet, Kalli, keskusta, samanhintainen laajakaista, yhteyden hinta, yhteyden nopeus on marraskuu 22, 2008 by pihlaKeskustan Kalli vaatii samanhintaista laajakaistaa kaikille. No justiinsa niin… sillon sen pitää olla yhtä nopea myös kaikille. Jos tuppukylän mummo maksaa vaikka 512 kbps-nopeudestaan 30ekua/kk ja pääkaupunkiseudulla mummo saa laajakaistansa 2Mt:n nopeudella hintaan 24,90 (katso: http://www.welho.fi/yksityisille/laajakaista/tabid/155/Default.aspx), ei se nyt ihan tasapuolista olisi se sama hinta… Kumman hinta olisi se, jota noudatetaan? Tuollaista 512-nopeutta ei pääkaupunkiseudulla taideta enää edes tuntea… Jos kerran hinnat on samat, nopeudet myös. Mutta, jos nopeudet on eri, tulee hitaampi yhteys saada merkittävästi halvemmalla.
Nythän isoilla paikkakunnilla ja Etelä-Suomessa saa laajakaistan nopealla yhteydellä halvemmalla kuin tuppukylän mummo oman hitaan yhteytensä. Ei pidä aliarvioida niitä tuppukylillä asuvia; siellä nettiä käytetään paljon!
Lapset pois
Posted in Ihmeellistä asiaa... avainsanoilla lapset pois, lasten ilo, mäenlasku, onnettomuus, pulkkamäki, touhupaikka, Turku on marraskuu 22, 2008 by pihlaLapset pois sellaisista pulkkamäistä, jotka päätyvät ajotielle (ajotien lähelle) tai järven/joen rantaan. Onneksi Turussa sattuneessa onnettomuudessa ei kuollut ketään, mutta yksi lapsista on edelleen teholla. Ei siinä autoilijaa voi syyttää, jos mäestä yht’äkkiä ilmaantuu pulkka vauhdilla eteen. Näissä on vastuu mielestäni niillä, joiden alueella mäki sijaitsee. Jos ei muu auta, mäkeen este sen käytölle.
Sen sijaan voisi leikkipuistoihin yms. rakentaa turvalliseen kohtaan mäkiä, joita voisi käyttää talvella pulkkamäkenä ja kesällä erilaisissa leikeissä touhupaikkana. Sinne vaan sitä joutomaata, jota ajetaan vuosittain tonnettain ties minne.
Mäenlasku on hauskaa (useiden aikuistenkin mielestä!), mutta turvallisuutta ei saa unohtaa!
Tulisitko
Posted in Mietteitä ja runoja avainsanoilla ihmisenkaipuu, pihla, tulisitko on marraskuu 22, 2008 by pihlaTulisitko vierelle, ottaisitko syliin?
Sillä ihmisenkaipuu polttaa ja raastaa…
Onneni on tietää, että et ole kaukana,
olet olemassa ja pian taas tulet…
-pihla-
Luottamus männy
Posted in Nyt nyppii avainsanoilla luottamus, oikeudenmukaisuus, rakkaus, seksuaalinen hyväksikäyttö, uskonnollinen yhteisö on marraskuu 22, 2008 by pihlaOn se luottamus noihin uskonnollisiin yhteisöihin männy jo pahemman kerran. jatkuvasti tulee esille esim. noita hyväksikäyttötapauksia ja erilaista painostusta. Minä kun en tajua, että samaan aikaan saarnataan muille lähimmäisenrakkaudesta ja ties mistä hyvästä, mutta oma sakki kusettaa muita pahasti. Seksuaalinen hyväksikäyttö on sellasta puuhaa, että siitä pitäisi saada ihan toisen tason rangaistus kuin vaikka näpistelystä ja varkauksista. Ihmisen yksityisyydelläkin on oltava rajat!
Samaan satsiin en ymmärrä, että ne, jotka kyllä käyttää muita seksuaalisesti hyväksi, ne on kieltämässä vaikka nyt samaa sukupuolta olevien, toistaan rakastavien ihmisten oikeudet. Toiselle saa tehdä väkivaltaa (sitä seksuaalinen hyväksikäyttö on!), mutta rakastaa ei saa. Se nyt vaan on niin, että mun puolesta moiset yhteisöt saa leikkiä omaa piiri pieni pyörii leikkiään ihan keskenään – mutta muihin kajoaminen ei saa olla sallittua edes siellä.
Varo valetaksia Hesassa
Posted in Nyt nyppii avainsanoilla luvaton taksi Hesassa, uutinen, valetaksi, varoitus on marraskuu 20, 2008 by pihlaHesassa liikkuu valetaksi, joka ottaa asiakkaita (nais…) ravintoloiden edestä yöaikaan, varoitetaan uutisissa taksitarkastaja. Onhan noihin totuttu ulkomailla, mutta täällä harvemmin. Lue tuolta jutusta, millä tavoin voit varmistaa taksin oikeellisuuden. Ei ole viisasta lähteä luvattoman taksin kyytiin…